Kirja-analyysi

 Anna-Leena Härkönen Häräntappoase 

Anna-Leena Härkösen esikoisteos Häräntappoasepainettu 1984, kustantanut Otava. Teoksessa on 316 sivua jaettuna 26 lukuun. Se on palkittu J.H. Jarkon palkinnolla sen ilmestymisvuonna parhaana esikoisteoksena.  

Härkönen kirjoitti kyseisen teoksen ollessaan vasta 17 vuotias, hänen oli siis varmasti helppo samaistua kirjan henkilöihin ja tapahtumiin. Häräntappoasekertoo 16 vuotiaasta Alpo Korvasta joka joutuu tahtomattaan kesäksi maalle, hän pääsee kokemaan siellä ensi rakkautensa. Asiat eivät kuitenkaan suju ongelmitta edes maalla. Kirja koostuu paljolti Alpon tunteista ja kokemuksista. Alpo toimii kirjassa kertojana ja hän avautuu elämästään ja tunteistaan, Alpo on herkkä ja pohdiskeleva nuori mies vaikka ei sitä päällepäin aina näytäkään. Härkönen on käyttänyt kekseliäästi teoksessaan puhekieltä joka luo kirjaan oikeanlaisen tunnelman.  

Alpo lähetetään kesäksi Takkisten-tilalle peltotöihin koska tilan vanha isäntä Svante on sairastunut. Svanten vaimo Lahja on mukava vanha rouva joka ottaa Alpon lämpöisesti vastaan. Lahja huolehtii pellolle eväät ja illalla ruoan jonka yhteydessä on usein lettuja. Lahjalla ja Svantella on myös vanhempi poika Touko jota Alpo kuvailee "omituisena". Touko pysyi mysteerinä koko kirjan ajan mutta siitä sai kuvan että hänellä olisi ehkä jonkinlaisia mielenterveysongelmia, ehkä masennusta. Toisaalta mielessä kävi myös että Touko olisi homo eikä olisi sujut itsensä eikä seksuaalisuutensa kanssa. Touko on hiljainen ja sulkeutunut mutta hänellä ja Alpolla on kuitenkin jonkinlainen outo yhteys.  Takkisille on tullut töihin myös Alpoa vähä nuorempi sukulaispoika Pasi Rutanen. Pasi on Alpon mielestä rasittava kukkoileva kakara mutta tarinan edetessä Alpo alkaa kuitenkin näyttämään jonkinlaisia positiivisiakin tunteita Pasia kohtaan vaikkei sitä kenellekään suostukaan myöntämään. Pasi on ollut Takkisilla useasti ennenkin joten hän tuntee jo Torvenkylän "seurapiirit". Alpo tutustuu Rutasen kavereihin ja sitä kautta myös Kerttuun. Siitä alkaa Alpon ja Kertun rakkaustarina, Romeo ja Julia maalla. Heti ensisilmäyksellä Alpo tiesi rakastuvansa Kerttuun, "Voi miltä se näytti, Eikä se pelkästään näyttäny, se OLI. Mä näin heti et se eli ihan saatanasti. Ja mä oon ollu niin paljon tekemisissä kuolleitten kanssa et mä tiedän mitä on elävä." 

Kotona Vaasassa Alpo oli aina ollut kovis joka sanoo kenelle vaan mitä vaan, mielestäni Alposta tulee jopa vähän huono kuva alussa kuinka hän kohtelee muita ihmisiä ja luulee voivansa hallita heitä mutta sama ei tosiaankaan päde Kerttuun, "Mä en osannu käsitellä sitä ämmää. Jumalauta mä olin hulluna siihen." Kerttu oli ensimmäinen joka uskalsi hyppiä Alpon silmille, eikä se Alpoa haitannut. Ehkä se olikin yksi syistä miksi Alpo oli niin hullaantunut Kerttuun. Alpon ja Kertun välillä oli heti jotakin kaveruutta syvempää. Tarinasta teki jännittävän se kuinka rakkaustarinasta oli saatu todenmukainen ja kuinka se oli realistinen eikä mikään nuorten siirappinen happy endingtarina. Kirja kuvaa hyvin millaista nuorten elämä oikeasti on, se ei kaunistele eikä muuntele sitä. Nuoret käyttävät alkoholia, polttavat tupakkaa ja kapinoivat vanhempiaan vastaan. Mielestäni kirja omaa siis realismin piirteet melko hyvin.  

Alpo ja Kerttu joutuvat salaamaan suhdettaan kylän pahimmalta juoruilialta Anni Hurmeelta Kertun äidiltä joka yrittää parhaansa mukaan pitää heidät erossa. 

Monet nuoret kuten Alpon paras ystävä Taala Vaasasta tuntuvat pitävän neitsyyden menettämistä pikku juttuna josta pitää vain päästä pian eroon, Alpo on kuitenkin eri mieltä. Alpo haluaa sen olevan erityistä ja hän haluaa sen ensimmäisen kerran tapahtuvan oikean ihmisen kanssa.  Lopulta Kerttu ja Alpo tekevät sen. Tätäkään kohtaa ei tarinassa oltu kaunisteltu vaan siinä kuvattiin kuinka se oli molemmille uutta ja jännittävää. Nyt Alpolla ja Kertulla oli henkisen siteen lisäksi myös fyysinen side, mutta jokin oli muuttunut Kertun ja Alpon välillä.  

Mielestäni koko kirjan kohokohta ja oikeastaan ainut kohta jolla oli minulle mitään merkitystä tapahtui viimeisellä viidelläkymmenellä sivulla: " Pysy siinä pienen matkan päässä Kerttu. Jos sä hiivit lähemmäs mä voin mennä rikki. Tai tule jos haluat. Tule vaan. En mä sua pelkää. Sä et tarvii taustamusiikkia, eikä meiltä lopu sanat ja sillon ku ne loppuu niitä ei tarvita. Mä en tee sun kanssa sopimuksia. Meille ei oo olemassa mitään Happy Endiä. Sä joko oot suunnilleen mun sydämen lähistöllä tai sit sua ei oo olemassa. Kuulemiin." Tämä kyseinen kohta sai minut aika tunteikkaaksi. Kirjan olisi voinut aivan hyvin lopettaa tähän, kaikki tarpeellinen olisi sanottu. Tarina ei kuitenkaan valitettavasti päättynyt siihen. Tarina saa traagisen lopun eikä siinäkään kyllä lukijan tunteita säästelty. "Puhelin soi keskellä kirkasta aamupäivää." Alpon äiti soitti takkisille, hän ei ollut soittanut kertaakaan koko kesänä. " -Niin kun olis sellanen juttu nyt että Pekka ja minä lähdetään Mallorcalle ja täällä ei ole ketään kukkia kastelemassa niin että sinun pitäisi nyt sitten tulla pikapuoliin!" Alpo oli järkyttynyt se olisi halunnut kertoa äidilleen kaiken, kaikki syyt miksi sen pitäisi jäädä vielä takkisille. Sairas Svante joka kuolisi ilman häntä, kieroutuneet pikkuserkut, usva joka nousee joka nousee joka aamu ja ilta ja ennen kaikkea Kerttu, Kerttu jolla on pienet jalat ja oravan hampaat. Alpo ei kuitenkaan kertonut, hän kysyi vain milloin hänen täytyisi lähteä. "- Mä otin selvää linja-autoasemalta, tänään lähtee sieltä yksi postiauto kello yksi." Alpon äiti vastaa. Alpo oli raivoissaan ja loukkaantunut " Tilaa sinäkin kotiisi oma Alpo. Alpo on aina valmiina saatavilla. Alpo on kuin kumipallo, voit heitellä Alpoa sinne tänne miten lystää: Alpo kestää kesät talvet. Kokeile!" 

Kello oli viisitoista vaille kaksitoista ja auto lähtee yhdeltä. Alpon oli pakko lähteä vielä tapaamaan kerttua ennen lähtöä. Kun Alpo pääsi Hurmeitten pihaan hän marssi suoraan sisään pirttiin ja tervehti Annia mutta se vain hymähti. Samalla Kerttu tuli yläkerrasta pelkässä yöpuvussa. Alpo pyysi Kerttua lainaan ja lähti odottamaan häntä ulos. Kerttu tuli. " Mä olisin voinu mennä askeleen sinnepäin ja ottaa sen syliin. Mä olisin voinu kohottaa kättä ja pyyhkäistä hiuksia sen suusta. Mut sitä mä en tehny." Alpo ja Kerttu lähti kävelemään ja Alpo kertoi Kertulle lähdöstään, Kerttu meni ihan lukkoon. " Mitä siitä vaikka mää rakastan sua. Ei kai rakkautta oo koskaan liikaa maailmassa? Ja ei sun tarvi siinä seistä! Ala mennä! Ala mennä!" Tässä oli Kertun viimeiset sanat eikä Alpo osannut vastata niihin.  

Nyt oli aika lähteä. Takkiset ja Rutanen lähtivät viemään Alpoa autolle. Siellä odottivat Toivo Tuuhonen, Ripe, Vuokko ja Touko. Ei Kerttua. Bussi lähti ja Torvenkylä jäi taakse, Kerttu jäi. "Mä riisuin takin ja ripustin sen naulaan ja sitten mä potkaisin kengät jalasta. Sitten mä itkin." Alpo palasi kotiin mutta kaikki ei ollut enää ennallaan, edes Alpon paras ystävä Taala ei tuntunut samalta kuin ennen.  

Kirja kertoo nuorista ja heidän vaikeuksista. Jos tarinaa katsoo syvemmältä siinä ei tosiaan ole aiheena "Rakkaus voittaa kaiken" tai "Onnellinen loppu" ei. Siinä on enemmänkin aiheena että kaikki ei aina mene niin kuin saduissa, joskus elämä potkii päähän, joskus kaikki sortuu ilman että siihen voi mitenkään itse vaikuttaa.  

I.H